REVIEWS & MENTIONS
Kultatrikoota ylle ja glitteriä naamaan: Folklandia-risteilyllä nähtiin,
että kansanmusiikin uudet yhtyeet villitsevät yleisöä myös
visuaalisuuden ja somen voimin
"– – Yleisösuhdettaan voi toki lujittaa myös laulattamalla yleisöä. Sen osaa loistavasti Enkel, neljän nuoren naisen muodostama yhtye. Ollaan jo risteilyn viime metreillä, ja väsymys alkaa painaa risteilyväkeä. Mutta Enkel innostaa Sea Pubissa vielä kerran kunnon loppunousuun. "Tuu illalla, tuu illalla", laulattavat bändiläiset. Ja sieltähän lähtee, äänissä.
Iida Savolaisella on yllään päheät kultalegginsit, joita on hyvä esitellä välillä jalkaa monitorin päälle nostaen. Koreografiatkin hallitaan. Ja oheismyynti: tällä "pelimannityttöbändillä" on supersankariteema, jota on hyödynnetty niin levynkansissa kuin t-paidoissakin.
– – Nyt työ on alkanut kantaa hedelmää. Yhtye on Etno-Emma-ehdokkaana, ja nyt Folklandialla palkintosade vain yltyi: Enkel palkittiin vuoden 2018 kansanmusiikkilevyn tekemisestä, ja se valittiin myös Kaustisen vuoden yhtyeeksi ensi kesäksi.
Taustareferenssi löytyi aikoinaan helposti. "Spice Girls -ajatus oli vahvana. Se oli välttämätönkin vaikute, sillä me kaikki olemme fanittaneet heitä," Maija Pokela kertoo. Enkel on nyt itse monen pikkutytön fanituksen kohde. Se lämmittää, sillä muusikot muistelevat, että heidän ollessaan nuorempia naisesikuvia oli todella vähän."
– Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 13.1.2019
>>> Lue koko juttu täältä
Iida Savolaisella on yllään päheät kultalegginsit, joita on hyvä esitellä välillä jalkaa monitorin päälle nostaen. Koreografiatkin hallitaan. Ja oheismyynti: tällä "pelimannityttöbändillä" on supersankariteema, jota on hyödynnetty niin levynkansissa kuin t-paidoissakin.
– – Nyt työ on alkanut kantaa hedelmää. Yhtye on Etno-Emma-ehdokkaana, ja nyt Folklandialla palkintosade vain yltyi: Enkel palkittiin vuoden 2018 kansanmusiikkilevyn tekemisestä, ja se valittiin myös Kaustisen vuoden yhtyeeksi ensi kesäksi.
Taustareferenssi löytyi aikoinaan helposti. "Spice Girls -ajatus oli vahvana. Se oli välttämätönkin vaikute, sillä me kaikki olemme fanittaneet heitä," Maija Pokela kertoo. Enkel on nyt itse monen pikkutytön fanituksen kohde. Se lämmittää, sillä muusikot muistelevat, että heidän ollessaan nuorempia naisesikuvia oli todella vähän."
– Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 13.1.2019
>>> Lue koko juttu täältä
Levyarvostelu: We Are ENKEL
⭐️⭐️⭐️⭐️
"Harvoin olen kansanmusiikin kentällä tavannut yhtä riemastuttavaa ja toisaalta voimauttavaa bändiä kuin on Enkel."
– Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 15.8.2018
Album review: We Are ENKEL
"A rather remarkable album from Finland, this is the second CD by four young ladies with a broad range of musical skills and tastes. Leija Lautamaja may be familiar from the wonderful Floating Sofa Quartet: she plays melodeon here, as does Mila Palomäki. Maija Pokela plays the Finnish kantele, a fascinating instrument a bit like a dulcimer, but the difficult question is which dulcimer! Iida Savolainen adds viola, and all four provide vocals of various kinds. About half of the music and song here is traditional, and the other half is mainly written by Enkel in traditional style - but taking outrageous liberties whenever possible.
– –
The musicianship from all four members of Enkel is exceptional. Any one of them is capable of virtuoso solos, and their polished arrangements are jaw-dropping at times: rich harmonies, choral singing, carefully choreographed stops and starts, as well as slipping in extra phrases or snippets of Spice Girls songs. You could almost believe that these four have special powers. They certainly deserve their image as superheroes of Finnish folk. We Are Enkel is a real treat, not to be missed! The sleevenotes are in Finnish and English, and the photos are out of this world."
– Alex Monaghan, FolkWorld 7/2018
>>> Read the whole review here!
Album review: We Are ENKEL
"We Are Enkel ist nichts weniger als ein meisterliche Leistung."
Translation: "We Are ENKEL is nothing less than a masterpiece."
– Global Music Magazine 12.7.2018
>>> Read the whole review here!
Levyarvostelu: We Are ENKEL
⭐️⭐️⭐️⭐️
"Kvartetin haitarit, kantele, alttoviulu ja lauluharmoniat virtailevat valloittavan pirteinä, mikä tuo musiikkiin eläväisyyttä."
– Juha Seitz, Ilkka 28.5.2018
Bändi, jonka vuoksi snapsini lämpeni vetiseksi litkuksi
– –
"He esittelivät itsensä ja sanoivat, että heidän musiikkinsa pohjautuu suomalaiseen kansanmusiikkiin, traditioon.
Voi ei. Tuo ajatus tunki mieleen. Sitten alkoi musisointi ja olin myyty ensimmäisestä tahdista alkaen. Sitä energiaa ja taitoa ja soittamisen iloa oli mahdoton vastustaa. Kohta me kaikki äijät hakkasimme tahtia kämmenet punaisina ja hihkuimme innosta. Koko yksiön kokoinen ravintola oli äkkiä ahtautunut aivan täyteen. Taaimmaiset seisoivat melkein ulkona ja kaikki olivat innosta hikisiä. Ja tytöt soittivat. Nuo ihanat tytöt soittivat ja lumosivat meidät kaikki. Yksi viulu, kaksi haitaria ja yksi kannel!
– –
Olin ällikällä lyöty ja hurmaantunut ja unohdin jopa snapsini, joka lämpeni vetiseksi litkuksi.
Mutta ei haitannut! Olin saanut tilalle jotakin muuta humalluttavaa. Oman kansani kulttuuri vyöryi syliini ja olin ihastuksesta sykkyrässä. Enkä ollut tuossa pienessä kapakassa ainoa. Kaikki olivat jotenkin liikutettuja ja pakahtuvassa tilassa.
Me olemme suomalaisia, ja tämä on meidän kansamme omaa musiikkia. Tämä olemme me. Tämä iloinen ja välillä kaihoisa tunteiden myrsky olemme me. Me emme ole se alistunut ja hiljainen, lyöntiä odottava kansa, jollaiseksi meidät oli haluttu muokata ja kuvata. Meissä on elämä ja riemu! Me uskallamme itkeä ja me uskallamme nauraa ja me uskallamme rakastaa!
Kiitos ENKEL!"
– Kari Väänänen, Sanan voimalla / Apu 18.9.2017
>>> Lue koko juttu täältä
Vuoden 2016 kansanmusiikkilevyn äänestys päättyi tasapeliin:
kaksi yhtyettä jakoi palkinnon
Täähä menöö hyvi! Pick Of The Year 2016
"--- Still, it was also the day we visited the Seurasaari Midsummer Festival, and one of the highlights of that turned out to be catching the tail end of Enkel's set. This instrumental, in particular, was enjoyable enough at the time, but it wasn't until I got home and purchased their album that I realised just how hilariously dirty an instrumental it is. You see, the title of the song translates to A Finnish Wedding Night, which gives the discords and tempo changes a whole new meaning. And that's before you get to the phrase "täähä menöö hyvi!" which is yelled a couple of times towards the end. This is a) a pretty good punchline and b) the perfect title for a collection of songs released in this shitty, shitty year."
– Spank The Monkey blog, December 2016
>>> Read the whole post here!
Skivrecension: Pappilan hääyö
"Bandet Enkel är en finsk akustisk kvartett som tar det traditionella och folkliga till nya höjder. Pappilan hääyö är deras debutalbum. Det är fascinerande att ett akustiskt band bestående av två tvåradiga dragspel, en kantele och en fiol kan låta så fylligt. Ett härligt meditativt driv för melodierna framåt så att det känns som att de kan fortsätta i all evighet. Och de finska klangerna går som en röd tråd genom hela skivan.
En del låtar är traditionell finsk folkmusik med lite experimentell touch, till exempel den frejdiga polskan Taho. Mer åt det humoristiska hållet är spåren Relationships from Hell och Cheers! där kvartetten sjunger unisont och lite i dissonans.
Själv föredrar jag lite mer melankoliska instrumentalspår som den stillsamma stämningsfulla Distance som inte har så mycket med finsk folkmusik att göra förutom själva instrumenten. Allt som allt en fin debut."
– Susanne Holmberg, Lira, November 2016
>>> Read the whole review here!
Album review: Pappilan hääyö
""Pappilan hääyö" by the quartet of young women known as Enkel is a great example of traditional music with a youthful energy. Wheter donning mythical wire crowns or standing knee-deep in a Finnish lake, these musicians provide a mix of history lesson and fresh acoustic sounds – a blending melodeons, kantele, viola and their exuberant voices – jumping from old folks songs to tunes of middle-aged ladies enjoying a boat trip to Sweden, always giving voice to the feminine mystic.
The Finnish press refers Enkel's premiere release, "Pappilan hääyö" (Wedding Night at the Vicarage) as 2016's best folk CD of the year.
The waltzes, schottisches and polkas and the funky head-gear – resembling the traditional beaded wedding crowns of Ostrobothnia – take us back, then thrust us into the present with gusto and girl-power."
– The Finnish American Reporter, November 2016
Levyarvostelu: Pappilan hääyö
"ENKELin Pappilan hääyö on yksi vuoden parhaimmista kotimaisista kansanmusiikkilevyistä."
– Aapo Siippainen, Savon Sanomat 16.8.2016
>>> Lue koko arvostelu täältä
Kohtaamiset
Suomen Kuvalehti, 5.8.2016
Kaustinen tarjoaa isoja festivaalielämyksiä pienellä budjetilla,
eikä sadekaan huononna tunnelmaa
"Yhtä iloista meininkiä piti yllä mainio suomalaisyhtye ENKEL. Neljän nuoren naisen, kanteleen,
haitarin, viulun ja laulun yhteenliittymä tarjoili vinkeitä instrumentaalikappaleita hääyöstä tai vaikkapa
keski-ikäisten naisten risteilystä. Rai-rapa, rai-rapa, lauloi yhtye, eikä sen enempää sanoja tarvittu.
Musiikilla ja lavakarismalla saatiin kyllä viesti perille."
– Mari Koppinen, Helsingin Sanomat 18.7.2016
>>> Lue koko juttu täältä
Levyarvostelu: Pappilan hääyö
"Levy on kansien ja sisälehtien kuvitusta myöten laatutavaraa. Naiset osaavat soittaa
ja laulaa, mutta parasta ovat ennakkoluulottomat sovitukset, jotka puhaltavat henkeä
lyhyisiinkin melodiapätkiin ja tekevät vanhasta perinteestä elävää taidetta nykypäivään."
"Levyssä on jotain viehättävän mystistä ja koukuttavaa, joka pistää kuuntelemaan yhä uudelleen."
– Jussi Asu, Ilkka 11.2.2016
ja laulaa, mutta parasta ovat ennakkoluulottomat sovitukset, jotka puhaltavat henkeä
lyhyisiinkin melodiapätkiin ja tekevät vanhasta perinteestä elävää taidetta nykypäivään."
"Levyssä on jotain viehättävän mystistä ja koukuttavaa, joka pistää kuuntelemaan yhä uudelleen."
– Jussi Asu, Ilkka 11.2.2016
Maija soittaa ENKELin siivellä
Kantele-lehti 1/2016
Levyarvostelu: Pappilan hääyö
"Debyyttilevyllä parin vuoden yhteissoitto on tuottanut sekä vakuuttavan että vaikuttavan tuloksen."
– Pekka Jalkanen, Kantele-lehti 1/2016
Levyarvostelu: Pappilan hääyö
"ENKEL on silkkaa taitoa ja rentoa asennetta täynnä. Nuorella, mutta pitkän kaavan mukaan kansanmusiikkiin perehtyneellä kokoonpanolla on kaikki eväät tehdä 2010-luvun kiinnostavinta pelimannimusiikkia."
– Mikko H. Haapoja, Kansanmusiikki-lehti 1/2016
ENKEL syntyi lentokenttäjameista
Viiskunta 3.9.2015
Konserttiarvio: #nofilter @ Black Box, Musiikkitalo
"Voiko esimerkiksi Tauno Ahon haitaripolkkia kuulla liikaa? Tuskinpa! (Ainakaan hyvin soitettuina.)"
"Erityisesti toivoisin, että nämä naiset voisivat esiintyä nuorille – silloin he toimivat tärkeinä
esikuvina itsetunto- ja naisasioiden ajamisesta lisäksi siitä, että pelimannius voi olla myös tämännäköistä."
- Tove Djupsjöbacka, Pinnan alla 17.5.2015
>>> Uusia kasvoja ja lähestymistapoja Touko-Taigassa
Tyttöbändi ENKEL panee pelimannimiehille kampoihin
MeNaiset 13.5.2015
>>> Lue nettiversio täältä
© ENKEL